Sotilas palasi kotiin – koiravanhuksen reaktio vetää hiljaiseksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koiran omistajien on mukavaa tulla aina kotiin, kun kotona odottaa häntää heilutteleva ikävöivä kaveri. Armeijassa oleva Hannah Foraker oli kolme kuukautta kestävällä harjoitteluleirillä, mikä oli pisin aika ku hän oli erossa koirastaan Buddysta.

Videolla nähdään koskettava hetki, kun 13-vuotias Buddy pääsee näkemään pitkästä aikaa Forakerin. Buddy on selvästi ikävöinyt naista hänen ollessaan poissa ja osaa myös näyttää sen naiselle.

Buddy on jo vanha koira, mutta se jaksaa iästään huolimatta silti innostua naisen näkemisestä. Koira menee maahan makaamaan ja kerjää naiselta huomiota ja rapsutuksia. Buddy vinkuu ja inisee, ja laittaa päänsä naisen syliin näyttääkseen, että häntä on kaivattu.