Tutkijat haluavat kloonata esihistoriallisen koiranpennun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Siperian ikiroudasta löydetystä esihistoriallisesta koiranpennusta on onnistuttu ottamaan näytteitä kloonaamista varten. Jään sisällä ollut 12.500 vuotta vanha koira on säilynyt erinomaisessa kunnossa ja se on mahdollistanut näytteiden keräämisen.

Stara uutisoi taannoin arkeologien tekemistä löydöistä Yakutiassa, Venäjällä. Tutkijat ovat olleet vakuuttuneita siitä, että löydetty pentu on ollut ihmisten luona asunut lemmikkikoira, eikä esimerkiksi susi. Pieni muumioitunut koira on maailman vanhin arkeologien löytämä pentu.

Löydön ansiosta tutkijat ovat onnistuneet vahvistamaan sen, että ihmisten ja koirien välinen kumppanuus on saanut alkunsa tuhansia vuosia sitten. The Siberian Times -lehden mukaan kloonaamiseen erikoistunut professori Hwang Woo-suk on optimistinen kloonaamisen onnistumisen suhteen Hänestä olisi erittäin kiehtovaa nähdä 12.500 vuotta vanha esihistoriallinen koira elossa nykypäivänä.

Uusimmat