Euroviisut kopioidaan Aasiaan ja Australiaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australialainen SBS-televisiokanava on ilmoittanut tuottavansa laulukilpailun, jossa keskenään kisaavat eri maiden edustajat Australiasta ja Aasiasta. Ohjelman luojien mukaan tavoitteena on tehdä Euroviisu-formaatista australialais-aasialainen versio.

Metro-lehden mukaan SBS-kanava on toiminut 30 vuoden ajan Euroviisujen virallisena kanavana Australiassa. Euroviisuhuuma on ollut maassa huipussaan viime vuodet ja ohjelman tuottajien mielestä Australia ja Aasia kaipaavat omia ”Euroviisuja”.

Ensimmäiset Australia-Aasian laulukisat on määrä järjestää vuonna 2017. Toistaiseksi ei ole tiedossa aikooko Australia jättäytyä Euroviisuista pois omien laulukisojen myötä. Huhujen mukaan uudessa formaatissa tulisi olemaan mukana Australian lisäksi Japani, Thaimaa, Vietnami, Kambodza, Filippiinit, Intia, Uusi-Seelanti ja Kiina. Osallistujamaita ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu. Laulukisojen nimi tulee olemaan näillä näkymin Asia-Pacific Song Contest.