Anna sai itse valita sijaispeppunsa: ”Vain yksi oli sopiva”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pitch Perfect -elokuvasta tuttu 30-vuotias näyttelijätär Anna Kendrick näyttelee uudessa Mike and Dave Need Wedding Dates -nimisessä elokuvassa bilehilettä, joka on yhdessä kohtauksessa alasti. Alastonkohtauksessa näkyy Kendrickin treenattu peppu, joka ei kuitenkaan ole näyttelijättären oma takapuoli.

Anna Kendrick paljasti E! News -uutisten tekemässä haastattelussa, että ei olisi halunnut hänen vanhempiensa näkevän häntä alastomana valkokankaalla. Kendrick käytti kohtauksessa sijaispeppua, jonka hän sai itse valita kolmen peppuehdotuksen joukosta.

Aluksi Kendrickiltä oltiin kysytty millaisen pepun hän mieluiten haluaisi elokuvaan itselleen. Lopulta hänelle oltiin kuitenkin tuotu kolme eri vaihtoehtoa, joista näyttelijätär sai valita mieleisensä. Pepuista tosin vain yksi oli Kendrickin mukaan hänelle uskottava, koska muut takapuolet olivat liian pitkillä naisilla.

Uusimmat