Erikoinen syömishäiriö: Nainen eli kolme vuotta KFC-kanalla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

21-vuotias Georgie Scotney -niminen nainen on kärsinyt pienestä tytöstä lähtien syömishäiriöstä, joka alkoi vähitellen rajoittamaan naisen ruokavalion sisältämiä ruokia. Aluksi nainen pystyi syömään enää vain kanaa ja perunalastuja, minkä jälkeen proteiini rajoittui pelkkään Kentucky Fried Chicken -ravintolan kana-annokseen.

Scotney eli kolme vuotta pelkällä KFC-ravintolan friteeratulla kanalla, perunalastuilla ja satunnaisilla suklaapatukoilla. Kun nainen suunnitteli ulkomaanmatkaa poikaystävänsä kanssa, hän tiesi, että hänen pitää tehdä syömishäiriölleen jotakin tai hän tulee nääntymään matkalla.

Scotney sai apua syömishäiriöönsä viimein hypnoterapiasta, minkä jälkeen hän on onnistunut syömään myös muita ruokia ja nauttinut niistä. Scotney on The Sun -lehden mukaan päässyt viimein maistamaan ensimmäistä kertaa hedelmiä, joista nainen on pitänyt paljon.