Seth Rogen animaatioelokuvan tähdeksi – tässä traileri!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvateattereissa on nähty viime vuosina useita animaatioelokuvia, joissa erilaiset normaalisti elottomat asiat heräävät henkiin. Nyt Toy Story, Räyhä-Ralph ja Lego elokuva ovat saamassa rinnalleen aikuisille suunnatun animaattiokomedian.

Sausage Party kertoo ruoka-aineksista, joiden määränpäänä on päästä takaisin kaupan hyllyille. Koko perheen elokuvalta kuulostavasta juonesta huolimatta kyseessä on lapsilta kielletty härski komedia. Sen käsikirjoituksesta vastaavat muun muassa Pineapple Express ja Superbad -elokuvista tunnetut Seth Rogen ja Evan Goldberg.

Sausage Partyn traileri on nähtävillä Youtubessa. Maaliskuussa 2016 Yhdysvaltojen ensi-iltansa saavan elokuvan ääninäyttelijöinä kuullaan lukuisia komediatähtiä, kuten Seth Rogen, Kristen Wiig, Jonah Hill ja Danny McBride.