Jupiterissa valtava räjähdys – mikä törmäsi planeettaan?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaksi harrastaja-astronomia on onnistunut kuvaamaan Jupiterissa tapahtuneen suurikokoisen räjähdyksen, jonka syy on epäselvä. Näyn kuvasivat John Mckeon ja Gerrit Kernbauer 17. maaliskuuta. Videoilla voidaan erottaa kaasuplaneetan oikealla puolella tapahtuva räjähdys.

Slate-sivuston mukaan sen aiheuttajan arvellaan olleen asteroidi tai komeetta. Tiedemiehille on toistaiseksi epäselvää, kuinka suuri planeettaan törmännyt esine on ollut.

Jupiteriin osuu runsain määrin meteoriitteja ja muita taivaankappaleita. Tämä johtuu planeetan jättiläismäisestä koosta ja suuresta vetovoimasta. Esimerkiksi vuosina 2010 ja 2012 Jupiterin pinnalla havaittiin niin ikään törmäyksen aiheuttamia räjähdyksiä.