Toimittaja ryhtyi juomaan lähes 4 litraa vettä päivässä – yllättyi seurauksista

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihminen saa elimistölle elintärkeää vettä myös ravinnosta, mutta sen lisäksi tulisi nauttia nestettä päivittäin vähintään 1,5 litraa. Amerikkalainen Thrillist-julkaisun toimittaja testasi kuukauden ajan, miten vedenjuonnin lisääminen vaikuttaa kehon hyvinvointiin.

Wil Fulton otti haasteen vastaan ja päätti juoda gallonan verran vettä päivittäin kuukauden ajan. Määrä on suuri, koska yksi gallona vastaa noin 3,8 litraa. Hän huomasi jo ensimmäisenä päivänä, että on nauttinut huomattavasti vähemmän nestettä ja vesimäärä tuntui ylitsepääsemättömältä.

Alle viikon kuluttua ainoa ero entiseen oli se, että Fulton ravasi vessassa joka 20. minuutti. Hän paljasti, että työkaverit luulivat miehen kärsineen jonkinlaisesta huumeongelmasta, koska hän joutui poistumaan todella usein tietokoneensa äärestä. Puolessa välissä haastetta alkoi kuitenkin tapahtua jo konkreettisia muutoksia hänen hyvinvoinnissaan.

– En tarvitse enää aamukahvia ja herään huomattavasti pirteämpänä. Olen energisempi ja käyn iltaisin juoksulenkillä. En hikoile enää öisin ja nukun paremmin. Tunnen olevani myös janoinen, mikäli en juo vettä säännöllisesti. Ehkäpä kehoni on tottunut vesipitoiseen elämäntyyliini, Fulton kertoo 15. päivän kohdalla.

Myös miehen läheiset huomasivat vesikuurin tehneen hänestä iloisemman ja ihosta kirkkaamman. Muutama päivä ennen haasteen loppumista hän huomasi nauttivansa suuren vesimäärän huomattavasti helpommin kuin kokeilun alussa. Vaikka virtsan määrä lisääntyi vesihaasteen myötä, oli se hänen mielestään kannattava kokeilu kehon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta. Fulton huomasi, että oli jo pitkään juonut aivan liian vähän.