KL: Cheekin yritys teki huipputuloksen – näin paljon maksoi veroja!

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomen suosituin räppäri Cheek on tehnyt Liiga Music Oy -yrityksellään poikkeuksellisen hyvää tulosta jo vuosien ajan, sillä vuonna 2014 yhtiön tulos ylitti miljoona euroa. Stadionkeikoilla vuoden tauolle samana vuonna siirtynyt räppäri takoi rahaa kuitenkin myös taukovuonnaan.

Cheek Helsingissä, Kuva: Jussi Eerola Photography
Cheek Helsingissä, Kuva: Jussi Eerola Photography
Kuva: Stara
Kuva: Stara

Kauppalehti kertoo, että Liiga Music Oy teki vuonna 2015 poikkeuksellisen kovan tuloksen, sillä 1,2 miljoonan euron liikevaihdolla tulosta kertyi peräti 733.000 euroa. Yhteisveroa Cheekin yhtiö maksoi yli 187.000 euroa. Osinkoja nostettiin viime vuonna yhteensä 156.000 euroa.

Poikkeuksellisen kovaa tulosta selittää osin palkkojen puuttuminen, sillä Cheek ei nostanut käytännössä lainkaan palkkaa yhtiöstään. Vuoden 2015 tuloksen merkitystä kuitenkin kasvattaa se, että Cheek palasi esiintymislavoille vasta elokuun lopussa Blockfesteillä. Vuoden 2014 liikevaihdossa ja -voitossa olivat mukana kaksi loppuunmyytyä jäähyväiskonserttia Helsingin Olympiastadionilla.