Donald Trumpin Hollywood-tähti kokee kovia – tässä kuvat!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltain presidentinvaalien kohuehdokas Donald Trump on jakanut kansakuntansa mielipiteet kahtia. Osa äänestäjistä vannoo miljardöörin nimeen ja loput voivat tunnustaa vihaavansa miestä perinpohjaisesti. Republikaaniehdokkaalla on oma tähti Hollywoodin Walk Of Famella.

Kuten arvata saattaa, on Donald Trumpin tähti joutunut aikamoisen ryöpytyksen kohteeksi. Ihmiset ovat käyneet tekemässä kunnia-asialle ilkivaltaa. Tähteä on töhritty ja sen päälle on jopa ulostettu. Eräs opaskoira teki haisevan vastalauseen presidenttiehdokkaan tähden päälle.

Hollywoodin katujen siisteydestä vastaavat työntekijät ovat joutuneet kuluttamaan ekstra-aikaa Donald Trumpin tähden puhdistamisen ääressä. Mikäli tähti saadaan puhtaaksi, ei siihen kohdistuneesta ilkivallasta tehdä rikosilmoitusta, Huffington Post paljastaa.

Kerroimme hiljattain, kuinka hakkeriryhmä Anonymous on julistanut sodan Donald Trumpia vastaan. Hakkeriryhmän tavoitteena on saada ehdokkaan verkkosivustot toimintakyvyttömiksi ja pystyä paljastamaan noloja faktoja Donald Trumpista. Toisin sanoen miehen mainetta tahritaan kaikkialla oikein isolla kädellä.