Tieraivo tallentui videolle Vantaalla – uskomatonta sikailua!

Autot Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kahdella miehellä oli liikenteessä paha päivä, jonka he ajattelivat purkaa pahaa aavistamattomalle kuskille. Pasi Kellokumpu on julkaissut Facebook-sivuillaan videon erikoista tilanteesta, jossa nuoret miehet sikailivat hänelle ilmeisesti sen vuoksi, että Kellokumpu ajoi Porschella.

Kellokumpu kertoo videollaan, että pakettiuto ajoi aluksi hänen puskurissaan kiinni. Kun Kellokumpu jatkoi rajoitusten mukaan ajamista, miehet olivat ohittaneet hänet ja sylkäisseet Porschen tuulilasiin. Tämän jälkeen he olivat tyhjentäneet Porschen edessä tuulilasin pesunesteen ja jääneet ajamaan alinopeutta Porschen eteen.

Lopulta autot pysähtyvät ja liikenneraivo repesi kunnolla. Videolta käy ilmi, että miehillä ei todella ollut mitään syytä käyttäytyä huonosti tai sylkäistä Porschen tuulilasiin. Pakettiautosta ulos tullut mies kuitenkin jatkaa nimittelyä ja auton päälle sylkemistä, mitä Kellokumpu ei voi kuin ihmetellä.

Tykkäävät tykkää ja vihaajat vihaa tässä jälkimmäisestä loisto esimerkki ja syystä että ajan rajoitusten mukaan ja Porschella!? Vittu mitä toimintaa mut ehkäpä paha päivä! Eikä tarvitse jakaa kunhan nyt kerron mitä tämäkin pahimmillaan välillä on!!

Posted by Pasi Kellokumpu on Monday, April 11, 2016

Katso video tästä.