8 hyvää syytä nukkua alasti

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuvitelkaa se tunne, kun pujahtaa pitkän päivän päätteeksi peiton alle suihkunraikkaana ja alastomana. Se tunne on sanoinkuvaamattoman ihana. Sen lisäksi, että alasti nukkuminen on miellyttävää, on siitä runsaasti myös terveyshyötyjä.

I Heart Intelligence -sivusto listasi nyt kahdeksan mainiota syytä heittää yöpaidat ja pyjamat takaisin kaappiin yön koittaessa. Nakuna nukkuminen lisää muun muassa ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, koska se nostaa oksitosiinituotantoa ja vähentää stressihormonitasoa.

Vuonna 2014 toteutetun kyselyn mukaan yli puolet alasti nukkuneista pariskunnista tunsivat liittonsa onnelliseksi. Ihokosketus kumppaniin tuo hyvää oloa ja iloista mieltä.

Kortisolituotanto laskee alasti nukkuessa. Tämä puolestaan vaikuttaa suoraan ihmisen stressitason alenemiseen, ahdistuneisuuden vähenemiseen ja painon kurissa pysymiseen. Nukkuessa ihmisen keho vapauttaa täysilaidallisen vanhenemista estäviä hormoneja, etenkin jos kehon lämpötila pysyy matalana.

Miesten kannattaa nukkua alasti jo pelkästään siittiötuotannon hyvinvoinnin kannalta. Myös naisten genitaalialueet nauttivat öisistä ilmakylvyistä, eivätkä bakteerit pääse valloittamaan sukupuolielimiä. Kun ihminen viettää yönsä nakuna, tulee hän sinuiksi alastoman vartalonsa kanssa ja itsetunto kasvaa. Ja ennen kaikkea: Alasti nukkuminen tuntuu hyvältä.