Loch Nessistä erikoinen löytö – katosi jo 1960-luvulla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lukuisista etsinnöistä huolimatta Loch Nessin legendaarinen järvihirviö on jäänyt myytiksi. Sen olemassaolosta ei ole todisteita muutamaa valokuvaa enempää. Nyt norjalainen tutkijaryhmä on löytänyt ainakin yhden tarinaan liittyvän hirviön.

Kongsberg Maritime -sukellusryhmän luotain on löytänyt kuuluisan Loch Ness -järven pohjasta suurikokoisen hirviön osia. Kyseessä ei kuitenkaan ole aito hirmulisko, vaan 60-luvulla järvelle tuotu elokuvahirviö.

Rekvisiittaa oli tarkoitus käyttää elokuvassa The Private Life of Scherlock Holmes, mutta ennen kuin liskosta ehdittiin ottaa filmille sekuntiakaan, upposi se järven syvyyksiin.

Tutkijoiden mukaan järven pohjassa makaava köntti on mittojen perusteella aikoinaan pohjaan uponnu liki 30-metrinen elokuvahirviö. Norjalaiset tutkijat löysivät liskon osat tutkimusretkensä alkuvaiheessa. He odottavat innolla, mitä muuta kuuluisasta järvestä paljastuu, BBC uutisoi.