Mies surffasi lääketokkurassa netissä – osti vahingossa jakkihärän!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämään kuva miehen sähköpostiin lähetetystä tilausvahvistuksesta, josta käy ilmi, että henkilö oli tilannut itselleen verkon kautta elävän tiibetiläisen jakkihärän.

Ostaja oli maksanut eksoottisesta nautaeläimestä 3.800 euroa. Huvittavinta tapauksessa on se, että tilauksen tehnyt osapuoli oli ostanut jakin itselleen vahingossa. Imgur-palvelussa julkaistun kuvan tiedoissa kerrotaan, että ostaja oli ollut lääketokkurassa ostohetkellä.

Hän oli ollut unilääkkeiden vaikutuksen alaisena. Tarinalla on onnellinen päätös, sillä mies onnistui perumaan maksun soittamalla luottoyhtiöönsä. Jakkien kasvattaja suhtautui myös tilauksen perumiseen ymmärtäväisesti eikä jakkia koskaan toimitettu miehen asunnolle.

Tapaus osoittaa, että nykypäivänä netin kautta voi tilata melkeinpä mitä tahansa, joten verkkokauppojen selaaminen humalassa tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena on huono idea.

View post on imgur.com