Liam Payne aloittaa soolouransa – uusi rohkeampi tyyli

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

One Direction -poikabändin jäätyä tauolle suurinta menestystä povattiin karismaattiselle Harry Stylesille. Nyt kuitenkin bändistä aiemmin lähtenyt Zayn Malik on jo saanut soolouransa hyvään nosteeseen, minkä lisäksi Liam Payne on ottanut uuden suunnan omalla musiikillisella urallaan.

TMZ-sivusto uutisoi, että Liam Payne alkaa kääntymään poppia ja räppiä yhdistelevän musiikin pariin uuden yhteistyökuvionsa myötä. 22-vuotias Liam Payne on alkanut tekemään yhteistyötä Wiz Khalifan ja Juicy J:n kanssa, mikä on tuonut miehen tyyliin uusia mausteita.

Uudella julkaistavalla You-nimisellä kappaleella Liam Payne kuullaan laulamassa ja räppäämässä. Payne on selvästi Zayn Malikin tavoin muuttamassa hyvän pojan imagoaan hieman rohkeampaan suuntaan esitellessään faneilleen Instagram-kanavallaan uusia tatuointejaan ja teräksisiä vatsalihaksiaan.

Little Song I wrote for fun yesterday

Video, jonka Liam Payne (@fakeliampayne) julkaisi

Workout done off to party!!! #britawards2016

Kuva, jonka Liam Payne (@fakeliampayne) julkaisi

?

Kuva, jonka Liam Payne (@fakeliampayne) julkaisi