Taylor Swiftin uusi tyyli hämmentää – IN vai OUT?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

26-vuotias kantrista poppiin musiikkityylinsä vaihtanut laulajatähti Taylor Swift on muuttanut tyyliään vähitellen aikuismaisempaan ja persoonallisempaan suuntaan. Swiftin suosion kasvettua naisen tyyli on muuttunut ajan myötä rokimmaksi ja hiusten pituus lyhyemmäksi.

Swift yllätti faninsa leikkaamalla hiuksensa aiemmin polkkapituisiksi. Nyt laulaja on nähty todella erikoisessa uudessa tyylissä, joka on saanut monet hämilleen. Swift nähtiin uusissa hiuksissaan ensimmäistä kertaa Voguen kuvauksissa.

Kuvissa naisella on lyhyempi ja rikotumpi hiusmalli, jota on myös vaalennettu monta astetta. Tyyli ei ole enää niin tyttömäinen kuin aiemmin ja se henkii selvästi 80-lukua.

Huffington Post -lehden mukaan uudet hiukset ja meikkaustyyli ovat aiheuttaneet keskustelua sekä puolesta että vastaan. Fanit ovat joko rakastaneet uusia erikoisempia hiuksia ja pitäneet niitä muodikkaina tai sitten ihmetelleet muuttunutta tyyliä ja surkutelleet naisellisemman hiusmallin perään.

?

Kuva, jonka Taylor Swift (@taylorswift) julkaisi

This is my favorite cover I've ever gotten to be a part of. Thank you @voguemagazine and @mertalas!!

Kuva, jonka Taylor Swift (@taylorswift) julkaisi

Watching @calvinharris like ? #coachella

Kuva, jonka Taylor Swift (@taylorswift) julkaisi