Mies rikkoi television katsomisen ennätyksen: ”Unohdin ulkomaailman”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koukuttavien televisiosarjojen äärellä saattaa vierähtää helposti montakin tuntia, minkä suoratoistopalvelut ovat tehneet turhankin helposti. Harva kuitenkaan pystyisi samaan kuin New Yorkissa asuva Alejandro ”AJ” Fragoso, joka on rikkonut television katsomisen virallisen ennätyksen.

Alejandro pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan katsomalla televisiosarjoja putkeen 94 tunnin ajan. Mies sulkeutui asuntoonsa kahden hänen kaverinsa ja todistajina toimineiden ihmisten kanssa tuijottaakseen televisiota lähes neljän vuorokauden ajan. Fragoso jatkoi suoritustaan urheasti vielä hänen kavereidensa luovutettua.

Alejandron koitos koostui muun muassa Game of Thrones, Bob’s Burgers ja Jäitä hattuun -sarjojen jaksoista. Haasteen vaikeudet alkoivat ilmenemään tosissaan toisen vuorokauden aikana. Alejandro ja muut haasteeseen osallistuneet henkilöt alkoivat nimittäin nähdä toisen päivän aikana jo näkyjä.

– Toisen päivän aikana aloimme nähdä lieviä hallusinaatioita. Näimme ruudulla tekstiä, jota siinä ei ollut, mies kuvailee WPIX-televisiokanavalle.

– Unohdin ulkomaailman olevan olemassa ja olin loukussa tässä pienessä huoneessa, mies jatkaa.

Osallistujat saivat pitää viiden minuutin lepotaukoja tunnin välein. Lisäksi paikalla oli lääkäri, joka huolehti Alejandron ja muiden osallistujien terveydentilasta.

Uusimmat