The Twilight Zone palaa interaktiivisena televisiosarjana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa Hämärän rajamailla -nimellä esitetty The Twilight Zone -sarja tarjoili katsojille kauhu- ja scifi-tarinoita yllättävillä juonenkäänteillä varustettuna. Nyt 1950 ja 1980-luvuilla tehdystä sarjasta ollaan työstämässä uutta versiota, jossa katsoja itse joutuu tekemään loppuratkaisuun vaikuttavia kiperiä valintoja.

Uutta Twilight Zone -sarjaa kehittelevät CBS-kanava, Interlude-yhtiö ja Bioshock-pelien luoja Ken Levine. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka interaktiivinen ominaisuus tulee käytännössä toimimaan televisiosarjassa.

– Pelejäni pelanneet voivat varmasti arvata, että vartuin Hämärän rajamailla -sarjan äärellä, Ken Levine kertoo Wired-sivustolle.

– Sarjan jaksot olivat moraalitarinoita. Ne kertoivat henkilökohtaisia kokemuksia läpi käyvistä hahmoista, mutta tarinat kertoivat myös ihmisyydestä yleisemmällä tasolla, mies jatkaa.

Ken Levine tulee sekä käsikirjoittamaan että ohjaamaan uutta Twilight Zone -sarjaa. Mukana tuotannossa oleva Interlude-yhtiö tunnetaan verkossa julkaistuista interaktiivisista videoistaan. Yhtiö on vastannut muun muassa taannoisesta Bob Dylanin Like a Rolling Stone -musiikkivideosta, jonka sisältöön katsoja voi itse vaikuttaa.