Yli puolet naisista kaipaa seksiä exän kanssa

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aika kultaa muistot usein myös parisuhteiden suhteen, kun vuosien takainen kumppani alkaakin yhtäkkiä tuntua kiinnostavalta. Pettäjäsivusto Illicit Encounters on selvittänyt syyn, miksi 60 prosenttia naisista olisi valmis harrastamaan seksiä entisen kumppanin kanssa.

Kyselyn mukaan suurin syy on seksi, joka on naisten mukaan ollut parempaa vanhassa kuin uudessa suhteessa. Kolmas naisista jopa myöntää, että olisi valmis tapaamaan exän esimerkiksi juhlissa, vaikka molemmilla olisi jo uusi kumppani. Miehistä vain 48 prosenttia haikailee entisen kumppanin perään seksuaalisessa mielessä.

Pettäjäsivuston tiedottaja Christian Grantin mukaan naiset kirjautuvat heidän käyttäjikseen lähinnä paremman seksin toivossa. Naiset avioituvat yleensä miesten kanssa, jotka ovat sopivia perheenisiksi ja silloin seksi jää merkitykseltään toissijaiseksi. Huumaa haetaan salasuhteiden avulla – tai palaamalla hetkeksi entisen kumppanin sänkyyn.