Tällaistä elämä koiran kanssa onkin?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koiranomistajan arki kulkee hieman eri tavalla kuin henkilön, jolla ei ole kotona koiraa. Koira odottaa, ikävöi, leikkii, osoittaa mieltään ja pitää myös huolen siitä, että omistajan ei tarvitse ruokahetkellä olla koskaan yksin.

Kuvittajana työskentelevä Robert Brown tietää paremmin kuin hyvin millaista elämä koiran kanssa on. San Franciscossa kuvittajana työskentelevä 23-vuotias Robert Brown on julkaissut Bored Panda -sivustolla hauskoja kuvia, joissa hän on selittänyt koiran ajatusmaailmaa. Kuvissa on aina kaksi kuvaa, joista toisessa nähdään millainen tilanne kotona on, ja toisessa millaiseksi koira sen kuvittelee.

Kuvaparit tuntuvat näyttävän melko osuvasti sen miten koirat tuntevat tietyt tilanteet. Ihmiset eivät tosin voi täysin tietää miltä koirista tuntuu, mutta moni koiranomistaja on tuntunut olevan kuitenkin samaa mieltä sen kanssa, että kuvat ovat erittäin hauskasti ja osuvasti tehtyjä.

Uusimmat