Ultraäänikuva saa kyyneleet silmiin – sisko pitää kuolevaa kaksosveljeään kädestä

Ohhoh! Terveys · Annukka Heikkilä

Kansasissa asuvat vahemmat Brittani ja Ian McIntire eivät yrittäneet kahden lapsen jälkeen enää perheenlisäystä, mutta yllättäin Brittani tuli kuitenkin raskaaksi. Hän sai kuulla odottavansa kaksosia, mutta odotuksen edettyä pidemmälle kävi ilmi, että toinen kaksosista ei tulisi selviämään.

Toisella kaksosista oli sydämessä reikä, eikä vauvan aivotkaan olleet kehittyneet normaalisti. Kaksonen ei kasvanut kuten hänen sisarensa, ja alkoi käymään selväksi, että hän ei tulisi selviämään hengissä. Lääkäreiden mukaan poika ei tulisi selviämään hengissä, vaikka hän sinnittelisikin syntymään saakka. Pojan syntyminen elävänä oli kuitenkin epätodennäköistä.

Vanhemmat saivat kaksosista muistokseen ihanan ultraäänikuvan, jossa näkyi miten huomattavasti suuremmaksi kasvanut sisko piti kaksosveljensä pikkuruisesta kädestä kiinni. McIntiren perhe liikuttui nähtyään kuvan ja sai lohtua siitä, että veljen ei tarvitse olla kohdussa yksin sillä hetkellä, kun pieni sydän lakkaa lyömästä.