Opiskelijan tilille ilmestyi miljoonia – ehti tuhlata 4 vuoden ajan!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

21-vuotias Christine Jiaxin Lee pidätettiin Australiassa Sydneyn lentokentällä kun hän oli matkustamassa pois maasta. Naisen pankkitilille oli vahingossa siirtynyt neljä miljoonaa euroa, josta nainen oli ehtinyt jo suuren osan käyttämään.

Leen ollessa 17-vuotias hän huomasi eräänä päivänä, että hänen pankkitilillään oli noin neljä miljoonaa euroa katetta. Malesialainen Lee sai rahat jonkin pankissa tapahtuneen vahingon myötä omalle tililleen, mutta päätti käyttää niitä kuin omiaan niin kauan kun niitä ei tultaisi häneltä kyselemään.

Lee ehti käyttämään hänelle siirtyneitä rahoja oman halunsa mukaan neljän vuoden ajan ennen kuin hän jäi kiinni. Nainen oli käyttänyt rahat suurimmaksi osaksi luksustuotteisiin, kuten kalliisiin käsilaukkuihin ja muihin asusteisiin. Leen asianajaja on puolustanut nuoren opiskelijan tekoja Daily Mail -lehden mukaan sillä, että Lee ei tehnyt mitään laitonta, koska rahat oli annettu hänelle.