Upeaa taidetta laserilla – kuva muuttuu toiseksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Paperia on leikattu taidetarkoituksissa etenkin Kiinassa vuosisatojen ajan. Japanilainen taiteilija Yusuke Ochiai leikkaa paperia laserin avulla, ja hänen teokset hämäävät silmää taidokkaasti. Hän on tehnyt paperiarkista myös yksinkertaisia animaatioita.

Joitakin asioita on vaikea selittää ilman kuvaa, siksi julkaisemme nyt taiteilija Yusuke Ochiain teoksia videoiden muodossa. Mies on leikannut laserista mustalle paperille pikkutarkkoja kuvioita. Kun hän yhdistää kaksi erilaista silhuettia keskenään, syntyykin yllättäen kolmas ja erilainen kuva.

Mies on leikannut kuviota myös siten, että papereita liikuttelemalla syntyy uusia hahmoja. Papereiden kuviot syntyvät pikselimäisten reikien avulla. Ihmiset rakastavat yksinkertaisia asioita. Tämä pätee myös tarinoihin ja taiteeseen.