2 000 LED-valoilla varustettua kyyhkyä päästettiin taivaalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

New Yorkissa nähtiin viikonloppuna epätyypillinen valoshow. Sen esittäjinä toimivan 2.000 kyyhkyä, jotka oli varustettu kirkkain LED-valoin. Kevyitä LED-valoja jaloissaan kantaneet linnut vapautettiin East Riverin yläpuolelle entisestä merivoimien aluksesta.

Tempauksen taustalla oli taiteilija Duke Riley. Lintujen liikkeitä ohjailtiin muun muassa pillien ja haukkoja muistuttavaksi tarkoitettujen, ilmassa heiluteltujen roskapussien avulla.

Taideperformanssi alkoi torstaina 5. toukokuuta ja jatkui koko viikonlopun ajan. Rileyn mukaan hänen inspiraationaan toimi vanha opaskirja, jossa opetettiin kyyhkyjen kouluttamista sotilastarkoituksiin. Toisena inspiraationa toimi katoamassa oleva perinne, jossa New Yorkin asukkaat pitävät kyyhkyjä lemmikkeinä talojen katoilla.

– Kyyhkyt kärsivät PR-ongelmista. Ihmiset ajattelevat kyyhkyjä siivekkäinä rottina. Tosiasiassa ne ovat erittäin monipuolisia eläimiä, tapahtumaa järjestämässä olleen Creative Time -yrityksen Meredith Johnson kuvaili ABC News -uutissivustolle.

Performanssin päätyttyä useimmat linnut lahjoitetaan Brooklynissa asuvalle kyyhkyharrastajalle. Mies menetti satoja lintuja aikaisemmin tänä vuonna tapahtuneessa tulipalossa.