Teinityttö löysi vanhan päiväkirjansa – nyt sisältö leviää verkossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset alkavat jo lapsina harjoittelemaan ihastumista ja kiinnostavan ihmisen lähestymistä. Pienenä koetut ihastumisen tunteet voivat tuntua todella syviltä ja vahvoilta, minkä vuoksi Madie-niminen tyttö halusikin jakaa lapsena kirjoittamansa päiväkirjamerkinnät niiden huvittavuuden vuoksi.

16-vuotias Madie oli löytänyt hänen vanhan päiväkirjansa, jossa oli useita merkintöjä Madien silloisesta ihastuksesta Rileysta. Madie on jo alakoulussa tehnyt osuvia havaintoja ihastumisesta ja siihen liittyvästä tuskasta, minkä vuoksi twiitatut päiväkirjasta otetut kuvat ovatkin lähteneet leviämään nopeasti.

Madie on ihastunut Riley-nimiseen poikaan, mutta Riley tuntuisikin olevan melkoinen naistenmies. Riley jahtaa välitunneilla muita tyttöjä ja kertoo vielä kaiken kukkuraksi olevansa ihastunut Jessicaan. Madie masentuu ja alkaa lopulta vihaamaan poikia, minkä vuoksi hän on piirtänyt päiväkirjaan kuvan, jossa esittää ampuvansa kaikki pojat.