Naista haukuttiin prostituoiduksi – piilokamera kuvasi ihmisten reaktiot

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pilailuvideoista ja sosiaalisista kokeista tunnettu Youtube-kanava Trollstation on äskettäin julkaissut videomateriaalia viimeisimmästä tempauksestaan. Näyttelijöiden ja piilokameran avustuksella on nimittäin pyritty selvittämään, puuttuvatko ihmiset tilanteeseen, jossa naista nöyryytetään julkisesti.

Lontoon keskustassa suoritettu testi on poikinut yllättäviä tuloksia. Monet paikalla olleista nimittäin pysyttelivät etäällä räjähdysherkästä tilanteesta. Sosiaalisessa kokeessa naisnäyttelijä oli puettu lyhyeen toppiin ja mustiin farkkuihin.

Miesnäyttelijän tehtävänä oli haukkua naista prostituoiduksi julkisesti ja kysyä häneltä, kuinka paljon hän ansaitsee kadulla. Mies antoi ymmärtää, että hän oli päätellyt naisen olevan prostituoitu hänen pukeutumisensa perusteella.

Piilokameran kuvaama video osoittaa, että ihmisiä oli vaikea saada reagoimaan tilanteeseen. Monet ihmisistä seurasivat tilannetta, mutta he eivät puuttuneet siihen. Ihmiset eivät menneet väliin edes siinä vaiheessa kun yksi naisnäyttelijöistä löi miesnäyttelijää pullolla päähän.

Daily Mail -lehden mukaan monet vastaavista tosielämän tilanteista päättyvät väkivaltaisesti ja tässäkin tapauksessa näyttelijät halusivat viedä asian mahdollisimman pitkälle. Siitä huolimatta ihmiset pysyttelivät tilanteesta etäällä. Mitä sinä olisit tehnyt?