Kilpailupalkintona yöpyminen Eiffel-tornissa – ensimmäisen kerran historiassa

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pariisin Eiffel-torni on yksi Euroopan tunnetuimmista maamerkeistä, mutta pian se tulee toimimaan myös väliaikaisena yöpymispaikkana. Loma-asuntoja vuokraava yhtiön järjestämässä kilpailussa pääpalkintona on yö kuuluisassa monumentissa.

Homeaway-palvelu järjestää yhteistyössä Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen kanssa kilpailun, jossa neljä osallistujaa pääsee nukkumaan Eiffel-tornissa. Yhtiön mukaan voittajat tulevat olemaan ensimmäisiä tornissa nukkuvia ihmisiä sen 129-vuotiaan historian aikana.

Kilpailun voittajat tulevat nukkumaan Eiffel-tornin ensimmäisessä kerroksessa, johon rakennetaan Mashable-sivuston mukaan väliaikaiset makuu- ja olohuoneet. Eiffel-tornissa yöpymisen lisäksi voittajat pääsevät viettämään kolme yötä perinteisemmässä pariisilaisessa majoituskohteessa.

Homeawayn tempaus muistuttaa hieman Airbnb:n taannoista kilpailua. Sen voittajan luvattiin pääsevän viettämään yötä Eiffel-tornin sijaan maan alla Pariisin katakombeissa.