Koira odotti 7 vuotta eläinsuojassa – kunnes oikea ihminen lopulta saapui

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sekarotuinen Rachel-niminen koira eli vuosia eläinsuojassa ja katsoi koiria adoptoimaan tulleita perheitä anovilla silmillään, mutta ei tullut silti koskaan valituksi. Seitsemän vuoden odotuksen jälkeen kärsivällisyys kuitenkin viimein palkittiin kun Laura-niminen nainen oli astellut ovesta sisään.

Laura oli rakastunut yhdeksänvuotiaaseen Racheliin heti ensisilmäyksellä ja päättänyt adoptoida koiran. Susie’s Senior Dogs -järjestö on julkaissut Facebook-sivuillaan hellyttävän kuvan, jonka Laura on ottanut hänen ja Rachel-koiran ensimmäisellä yhteisellä automatkalla eläinsuojasta kohti Lauran kotia.

Kuvassa Rachel on silminnähden onnellinen siitä, että se sai viimein oman loppuelämän kotinsa. Rachel ehti viettämään kaksivuotiaasta energisestä nuorukaisesta lähtien seitsemän vuotta eläinsuojassa, mutta sillä on onneksi varmasti vielä monta hyvää vuotta aikaa ilostuttaa Lauran elämää.