Saukkoperhe luuli poikasen kuolleen – sitten joukko vapaaehtoisia päätti korjata asian

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Saukkoperhe oli matkallaan hukannut yhden poikasistaan. Poikanen oli pudonnut kaivoon, josta ihmiset olivat sen myöhemmin löytäneet. Saukon poikasen pelastajat tarkkailivat tilannetta jonkin aikaa siltä varalta, että saukkoperhe olisi tullut takaisin etsimään poikasta.

Kun saukkoja ei näkynyt poikanen päätettiin ottaa eläinsuojaan ja ruokkia jälleen hyväkuntoiseksi. Viikon jälkeen saukkoperhettä lähdettiin jälleen etsimään tavoitteena yhdistää poikanen jälleen muiden saukkojen kanssa. Lopulta saukot löytyivät rannalta, jolloin ihmiset jättivät poikasen vähän matkan päähän ja jäivät tarkkailemaan kauempaa tilannetta.

YouTube-videolla nähdään saukkoperheen ihana jälleennäkeminen kun muut saukot kuulevat poikasen itkun rannalla. Saukot tulevat vauhdilla nappaamaan poikasen, jonka luulivat menehtyneen. Perheen kokoamisen jälkeen saukot jatkoivat matkaansa ja vaihtoivat olinpaikkaa ihmisistä kauemmaksi.