Selibaatilla varjopuolia – vartalo reagoi seksittömyyteen

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksuaalinen mielihyvä ja erotiikka lisää tiettävästi ihmisen hyvinvointia. Parisuhteessa harrastettu seksi lähentää kumppaneita ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Rakasteleminen tai sooloseksi voi parhaimmillaan pitää henkilön virkeänä niin fyysisesti kuin henkisesti.

Toisinaan pariskuntien seksielämä lässähtää. Sama voi tapahtua sinkuille, joiden elämäntilanne vie huomion pois eroottisesta hyvinvoinnista. Kaikille tulee elämässään eteen seksittömiä aikakausia, mutta pahimmillaan pitkittynyt puutostila voi aiheuttaa terveydellisiä ongelmia.

Tohtori Cory B. Honickman kertoo YourTango-julkaisulle, että seksittömyys voi johtaa sairastelukierteeseen. Erilaiset flunssat ja kiertotaudit tarttuvat herkemmin henkilöön, jolla ei ole seksuaalisen mielihyvän puskuroimaa vastustuskykyä kehossaan. Kun ihminen ei pääse purkamaan paineitaan esimerkiksi orgasmien avulla, voi hänen stressitasonsa ja ahdistuneisuutensa kasvaa. Tämä vaikuttaa usein myös henkilön itsetuntoon.

Pidemmällä aikavälillä seksittömyydestä voi tulla elintapa, jolloin on vaikea kiihottua mistään. Kun ihminen on pitkään selibaatissa, muuttuu hänen alitajuntansa tuottamat unet. Pariskunnille seksittömyys saattaa olla liiton tappava kuolinisku, jolloin toisiaan rakastavat ihmiset hävittävät kipinän ja yhteyden toisiinsa.

Miehille selibaatti voi pahimmillaan aiheuttaa eturauhasen syöpää. Sen sijaan naisten lantionpohjan lihakset tarvitsevat säännöllistä treenaamista, ja seksittömyys voi aiheuttaa virtsankarkailua. On selibaatissa yksi hyväkin puoli: Sukupuolitautien riski pienenee. Tosin sitä varten markkinoilla on runsaasti seksin harrastamiseen tarkoitettuja ehkäisyvälineitä jokaiseen kokoon ja makuun.

Uusimmat