Tinderin käyttäjistä huolestuttava tieto: ”Kolmasosa ei ole testannut…”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Terveys- ja hyvinvointituotteita markkinoiva Pharmica-yhtiö on toteuttanut kyselyn, jonka mukaan peräti kolmasosa brittiläisistä Tinder-palvelun käyttäjistä ei ole koskaan käynyt sukupuolitautitesteissä. Silti 38 prosenttia Tinderiä käyttävistä harrastaa satunnaista seksiä vähintään kerran kuukaudessa.

Samassa kyselyssä kävi ilmi, että ainoastaan 22 prosenttia Tinderin kautta seksiseuraa hakevista käyttää ehkäisyvälinettä uuden tuttavuuden kanssa. Toisin sanoen 72 prosenttia harrastaa suojaamatonta seksiä. Tulos on huolestuttava.

Pharmican tiedottaja Stephen Walnen mukaan ihmiset eivät ole tietoisia sukupuolitautien oireista tai riskeistä.

Sukupuolitautiklinikalla vieraileminen koetaan vaivaannuttavaksi, mutta silti ihmiset eivät huolehdi asianmukaisesta ehkäisystä. Neljä prosenttia kyselyyn vastanneista harrastaa seksiä Tinder-tuttujen kanssa useammin kuin kerran viikossa, ja 11 prosenttia myönsi, ettei käytä koskaan ehkäisyä.