Ulko-ovella näkyi jotain outoa – kutsumaton vieras kuin painajaisista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perhe löysi kuistilta vieraan – iso puuma ulko-oven takana

Välillä villieläimet löytävät tiensä ihmisasutuksen luo ja yllättävät vierailuillaan talojen pihoilla. Nyt Utahissa perheensä kanssa asuva Kathy Inman oli saanut melko suuren yllätysvieraan kun hänen talonsa ulko-oven edustalla makoili suurikokoinen puuma.

Kathy Inman oli katsonut ikkunastaan ulos ja huomannut, että jokin kookas eläin asteli oven luo. Inman oli koputtanut ikkunaan, jolloin puuma oli kääntänyt kasvonsa naiseen päin ja ihmetellyt kuka sitä häiritsee. Iso puuma oli käynyt makuulle talon ulko-oven eteen ja paistatteli päivää rauhallisesti yhtään aavistamatta, että se voisi olla väärässä paikassa.

Perheen naapuri Rhett Riding sai napattua tilanteesta mainiot kuvat, joissa puuma näyttäisi makoilevan talon edustalla kuin suuri lemmikkikissa. Lopulta eläintenpelastustiimi saapui The Dodo-sivuston mukaan paikalle ja ampui puumaan rauhoittavan nuolen, minkä seurauksena se saatiin lopulta kiinni ja pystyttiin palauttamaan takaisin luontoon.

via GIPHY