Näin hallitset mustasukkaisuutta – käsittele tunteet rauhallisesti

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mikäli kumppanin täytyy vakoilla toisen puhelinta, sähköpostia tai yhteisöpalveluiden tilejä, osoittaa se epäluottamusta omaa rakasta kohtaan. Terveessä suhteessa annetaan molemmille osapuolille tilaa hengittää ilman, että tarvitsee jatkuvasti epäillä toisen toimia.

On monesti todistettu, että liian suuri mustasukkaisuus jo yksinään saattaa enteillä liiton rakoamista, eikä laastariksi käy uhkaileminen tai kiristäminen vaan yhteiseen onneen panostaminen. Mustasukkaisuus saattaa pahimmillaan aiheuttaa siitä kärsivälle fyysisiä oireita, kuten ahdistusta, paniikkikohtauksia, raivonpurkauksia, tärinää ja pahoinvointia.

Ensimmäinen askel on myöntää mustasukkaisuuden olemassaolo. Sen jälkeen kannattaa laatia suunnitelma, kuinka sen oppisi hyväksymään ja hillitsemään parisuhteessa. Terve mustasukkaisuus on hyvästä. Jos se äityy sairaalloiseksi, kannattaa asiaan puuttua ennen kuin se nakertaa parisuhteen pirstaleiksi.

Ensin on hyvä tunnistaa ne tekijät, jotka laukaisevat mustasukkaisuuden. Sen jälkeen kannattaa keskittää ajatukset pois tilanteesta tai ainakin lopettaa pirujen ylenpalttinen seinille maalaaminen ja asioiden dramatisoiminen. Tunteita vastaan ei tarvitse taistella, mutta ne kannattaa hyväksyä. Sen jälkeen voi ajatella mukavia asioita ja keksiä tekniikka, kuinka mustasukkaisia ajatuksia nostattavia tilanteita voi käsitellä. Yksi keino on muuttaa mustasukkainen tunne pilveksi mieleen, jonka sitten karkoittaa pois päästä syvän hengityksen avulla.

Kumppanin kanssa on järkevää keskustella asioista, jotka aiheuttavat mustasukkaisuutta. Sen sijaan, että tivaisi, vakoilisi ja suuttuisi, voi oppia hyväksymään epämukavia tilanteita ja käsittelemään niistä aiheutuvia tunteita. Vinkit jakoi hypnoterapeutti Aaron Surtees.