Zika-virusta vastaan uusi täsmäase – lepakonpönttöjä kotipihoihin

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Zika-virusta levittävien hyttysten pelätään leviävän Pohjois-Amerikkaan, mutta yksi kaupunki on päättänyt taistella taudin uhkaa vastaan erikoisin keinoin. Tämä tapahtuu jopa tuhat moskiittoa tunnissa syövien lepakoiden avustuksella.

New Yorkin New Hempsteadin asukkaat ovat alkaneet asentamaan puihin lepakonpönttöjä, joiden toivotaan houkuttelevan alueelle hyönteisiä syöviä siivekkäitä nisäkkäitä. Osa lepakonpöntöistä on paikallisten partiolaisten rakentamia.

North Hempsteadin puistokomissioon kuuluva Jill Weber kertoo CBS New York -uutisille, että pöntöt asennetaan noin 3-9 metrin korkeuteen. Lepakonpönttöjä on asennettu jo useita kappaleita Clark Botanical Gardens -puistoon.

– Lepakot tuntevat olonsa sitä mukavammaksi, mitä korkeammalla pöntöt ovat. Eläimet pystyvät syömään noin tuhat moskiittoa tunnissa, kunhan ne ovat asettuneet aloilleen, Jill Weber kuvailee.

Lepakot tarjoavat kemiallisia torjunta-aineita ympäristöystävällisemmän tavan kamppailla virusta levittäviä moskiittoja vastaan. Pohjois-Amerikkalaiset lepakot ovat ihmiselle vaarattomia. Ne käyttävät ravinnokseen hyönteisiä ja hedelmiä.