Koululaiset katosivat sadevesiviemäriin – etsintäoperaatiolle odottamaton päätös

Viihdeuutiset · Annika Kela

Viisi yläasteikäistä kaverusta aiheutti australialaiskaupungissa valtavan huolen katoamalla koulumatkallaan sadevesiviemäriin Indooroopillyssa, Brisbanen liepeillä. Silminnäkijä oli nähnyt kaverusten menevän sisään putkesta, joka johti maanalaiseen viemärijärjestelmään.

Silminnäkijä soitti hätänumeroon, kun hän huomasi, etteivät nuorukaiset tulleet enää ulos putkesta. Pelastuslaitos käynnisti paikalla mittavan etsintäoperaation, sillä viranomaiset epäilivät koululaisten eksyneen viemärijärjestelmään.

Etsintäoperaatio tuli päätökseensä, kun poliisit saivat koululta soiton. Kaverukset olivat ilmestyneet oppitunnille autuaan tietämättömänä pelastusoperaatiosta. Pelastuslaitos selvitti asian ja kävi ilmi, että koululaiset olivat kulkeneet viemärin läpi ja tulleet ulos koulun lähellä olevasta putkesta.

Nuorukaiset eivät tienneet, että heidän takiaan putken toisessa päässä oli järjestetty laaja pelastusoperaatio. Viranomaiset ovat kieltäneet koululaisia menemästä sadevesiviemäreihin, sillä ne ovat vaarallisia paikkoja etenkin sateen yllättäessä, jolloin vettä alkaa tulvia viemäriin. Daily Mail Australia -sivuston mukaan tapauksella oli kuitenkin onnellinen loppu, sillä nuoret löytyivät vahingoittumattomina.