Personal trainer noudatti ravintosuosituksia – kunto huononi hetkessä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kunto-ohjaajana toimiva Tomi Kokko on ollut usein julkisesti Suomessa vallitsevia virallisia ravintosuosituksia vastaan. Kokosta tehtiin taannoin dokumentti, jossa hän haastaa itsensä elämään ravintosuositusten mukaan 30 päivän ajan samalla, kun hänen elintoimintojaan ja arvojaan tarkkaillaan.

Subilla huomenna 21. kesäkuuta kello 21.00 alkaen esitettävän dokumentin trailerissa nähdään, miten Kokko aloittaa kuukauden kestävän haasteen, jossa hän päättää syödä 30 päivää täysin virallisten ravintosuositusten mukaisesti. Trailerista voidaan päätellä, että Kokon kunto on heikentynyt, hän on väsyneempi, ja jopa lääkäri kehottaa häntä lopettamaan kokeilun.

Tomi Kokko on jo pitkään ollut virallisia ravintosuosituksia vastaan. Hän ei normaalisti tue viljan tai maitotuotteiden syömistä, ja korostaa niiden sijaan etenkin hyvien rasvojen tärkeyttä ruokavaliossaan. Tomi Kokko on erikoistunut ihmisten elämäntapamuutoksiin, mutta päätti tällä kertaa laittaa oman terveytensä todelliseen testiin. Dokumentin ensi-ilta on lauantaina 5. maaliskuuta Helsingissä Sokos Hotel Presidentti -hotellissa.

**30 päivän ihmiskoe – VIRALLINEN TRAILERI!!

**30 päivän ihmiskoe – viralliset ravintosuositukset puntarissa -dokkarin VIRALLINEN TRAILERI on juurikin tässäI!! Check it out!!Sen kunniaksi myös KOLME lippua taas jakoon onnekkaille lauantain ensi-iltaan (arvo 27€ per lippu!) Helsinkiin!! Tägää kuvan alle kommenttikenttään KAKSI kaveria jotka haluat ottaa mukaan julkkareihin. Voit halutessasi myös pistää trailerin jakoon.Kilpailu päättyy ja voittajat arvotaan tänään klo 22.Liput on nyt myyty lähes loppuun!! Jos et luota arpaonneesi, poista omasi nopeasti täältä: https://www.facebook.com/events/551058011736271/Huom. Tilaisuus on K-18.Nähdään lauantaina,Tomi Kokko—————————————————————————-Facebook ei sponsoroi, suosittele tai hallinnoi tätä kilpailua millään tavalla. #30päivänihmiskoe #virallisetravintosuosituksetpuntarissa #virallinentraileri #ensiilta #lauantaina

Posted by Tomikokko.com on Monday, February 29, 2016

Liput vuoden puhutuimman dokkarin ensi-iltaan täältä:https://www.facebook.com/events/551058011736271/

Posted by Tomikokko.com on Wednesday, February 24, 2016