Tiedemiehet kehittivät uuden pullon – shampoo ei jää enää pohjalle

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmisellä on yleensä suosikkinsa myös hygienia- ja kosmetiikkatuotteissa. Jokainen tietää, kuinka ärsyttävää on ravistella shampoopullon jämiä käteen, jotta saisi puristettua ulos viimeisimmänkin tipan. Lopulta pulloon on lisättävä vettä loppupisaroiden hyödyntämiseksi. Tähän on nyt ratkaisu.

Ohion yliopiston tiedemiehet ovat kehittäneet saippuapulloihin lisättävän nanopartikkelipinnan, jonka avulla ihminen saa tehokäytettyä jokaisen pisaran ostamastaan tuotteesta. Samanlaista pinnoitetta on hyödynnetty esimerkiksi ketsuppipurkeissa jo aiemmin. Saippuat ovat kuitenkin koostumukseltaan haasteellisempia.

Pinnoitteen avulla saippua ei varsinaisesti koske pullon pintaa. Shampoon tai vaikkapa pyykinpesuaineen pisarat valuvat ulos kuin vesi hanhen selästä. Nanopartikkelipinnoitteelle on runsaasti kysyntää myös teollisuuden parissa, Telegraph uutisoi.

Uusimmat