Spice Girls tekee paluun – fanit tyrmistyivät kokoonpanosta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvun suosituimman tyttöbändin, Spice Girlsin paluusta on huhuttu jo vuosien ajan. Nyt yhtyeen kolme ex-jäsentä on tekemässä paluun GEM-nimisen trion muodossa. Uusi GEM koostuu Geri Halliwellista, Emma Buntonista ja Mel B:stä.

Kolmikko julkaisi verkossa videon, jossa he juhlistivat Spice Girlsin Wannabe-hitin 20-vuotissyntymäpäivää kiittäen fanejaan.

– Olette seisoneet rinnallamme 20 vuoden ajan, ja nyt haluamme kiittää teitä suurella tavalla, Geri kertoo videolla.

– Haluamme juhlia ja järjestää isot bileet. Kun teemme sen, olette kaikki kutsuttuja mukaan, Mel B paljastaa.

Uutinen uudesta kokoonpanosta vahvistettiin ITV-kanavan Good Morning Britain -ohjelmassa. Kolmikko työstää uutta musiikkia Spice Girlsin kanssa työskennelleen tuottajan, Eliot Kennedyn kanssa. GEM tulee nousemaan esiintymislavalle ensi vuonna Lontoon Hyde Parkissa, mutta lähitulevaisuudessa odotettavissa on todennäköisesti myös uutisia uudesta musiikista ja keikoista.