Kanadalaiskylän nimi ihmetyttää – dildolaiset ovat ylpeitä asukkaita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailma on täynnä paikkoja, jotka ovat saaneet syystä tai toisesta härskin kuuloisen nimen. Yksi tällaisista paikoista on Kanadan Newfoundlandissa sijaitseva pieni kylä, Dildo. Dildo on 1.200 asukkaan idyllinen kalastajakylä.

New York Times -lehden mukaan sen asukkaat kutsuvat itseään ylpeästi dildoians-termillä, vapaasti suomennettuna dildolaisiksi. Kylän nimen alkuperä on mysteeri, eikä se paikallisten mukaan liity millään tavoin seksileluihin.

Yhden teorian mukaan Dildo-nimi annettiin 1500-luvulla eläneen espanjalaisen merenkävijän mukaan. Jotkut puolestaan uskovat, että kyseessä on vanha termi pitkulaisen muotoiselle merenkulussa käytetylle välineelle.

Vaikka monet kylän asukkaista ovat ylpeitä dildolaisia, eivät kaikki suhtaudu nimeen innolla. Yksi asukas yritti aloittaa 1990-luvulla kampanjan Dildon nimen vauhtamiseksi. Hän joutui kuitenkin keskeyttämään kampanjan jouduttuaan häiriköinnin kohteeksi.

Kylässä vietetään vuosittain kesäistä Dildo Days, eli dildopäivät -nimistä juhlapäivää. Kyseisenä päivänä Dildossa myydään myös runsaasti matkamuistoja, ja erityisesti I Survived Dildo Days, eli selvisin dildopäivistä -paita on kysyttyä tavaraa.

Beautiful hometown of Dildo ⛅️

Kuva, jonka Lori Pretty (@loripretty2015) julkaisi

Just a quick "Hello" to Captain Dildo of Dildo, Newfoundland.

Kuva, jonka Moose Travel Network (@moosetraveleast) julkaisi

Out in Dildo for lunch and spotted this beauty ? #dildonewfoundland #fishingboat

Kuva, jonka Renee? (@reneenee11) julkaisi