Ihmisille jaettiin kadulla ladatut vesipyssyt – sitten syy paljastui

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amsterdamissa sillan laskemista odottavat jalankulkijat saivat kokea hauskan yllätyksen kun heidät houkuteltiin ilman varoitusta suureen vesisotaan. Aikuiset ottavat välillä itsensä liian vakavasti, minkä vuoksi joukko nuoria aikuisia olikin päättänyt järjestää hauskan vesisodan kaupungissa keskellä päivää.

Kun silta oli nostettu, sinipaitaiset ihmiset alkoivat jakamaan valmiiksi täytettyjä vesipyssyjä sillan toisella puolella odottaville, ja punapaitaiset toisella puolella oleville jalankulkijoille. Ihmiset ottivat ihmeissään vesipyssyt käteen ja kokeillessaan niitä huomasivat ilokseen, että ne oli täynnä vettä.

Vesipyssyjen tarkoitus selvisi kun siltaa alettiin laskemaan alas. Ihmiset näkivät, että myös toisella puolella odottavilla oli käsissään vesipyssyt, joilla he osoittavat heitä kohti. Puomien avautuessa ohikulkijoiden välille syntyi hauska leikkimielinen vesisota, joka salli aikuisten olla jälleen lapsia.

Uusimmat