Huijaus kuntosalilla: Voimamies maskeerattiin vanhukseksi!

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Smith & Forge teki yhteistyössä kilpailevan painonnostaja Kenneth Leverichin kanssa videon, jossa Leverich maskeerattiin näyttämään yli 80-vuotiaalta vanhukselta. Mies suuntasi maskit päällään rannalla sijaitsevalle ulkoilmasalille, jossa haastoi nuoret lihaksikkaat miehet leikkimieliseen kilpailuun.

Leverich näytti maskeerauksen jälkeen aivan 80-vuotiaalta vanhukselta, minkä vuoksi ulkoilmasalilla treenaavat miehet eivät osanneet odottaa häneltä mitään. Ensimmäisen maastavedon jälkeen miehet kuitenkin huomasivat, että kyseessä on melko vahva papparainen.

Mies alkoi kasaamaan nuoren miehen kanssa kilpaa painoja levytankoon. Ohikulkijat kerääntyivät katsomaan vanhan miehen painonnostosuorituksia, joilla hän lopulta voitti ihmeissään olevan treenaajan. Miehet kysyivät lopulta vanhukselta hänen salaisuuttaan, jonka vanhus kertoi olevan se, että hän on treenannut koko elämänsä ja tullut vain vahvemmaksi päivä päivältä ikääntyessään.