Syö siittiöt juhlakuntoon – unohda epäterveelliset elämäntavat

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan litran kolajuomaa päivässä juoneiden miesten siittiötuotanto laski lähes kolmasosalla tavalliseen verrattuna. Kun terveellä miehellä on noin 56 miljoonaa siittiösolua millilitrassa, oli kolajuoman suurkuluttajien siittiömäärä vain 35 miljoonaa millilitrassa.

Terve-verkkosivuston uutisoiman tutkimuksen mukaan kolajuomien vaikutus ei johtunut kofeiinista vaan muusta virvoitusjuoman sisältävästä ainesosasta. Jatkotutkimuksissa tullaan tutkimaan johtaako kolajuomien aiheuttama siittiöiden väheneminen lopulta lapsettomuuteen.

Ihmisen hedelmällisyyttä voi parantaa helposti ruokavalion avulla. Muun muassa einekset, pikaruoat, sokerit ja hiilihydraatit voivat vaikuttaa tuhoisasti sperman laatuun, terve.fi-sivusto muistuttaa. Lapsista haaveilevien tulisi nauttia ruokavaliossaan kertatyydyttämättömiä rasvoja, kuten oliiviöljyä.

Sen lisäksi täysviljat, vihannekset ja osa hedelmistä lasketaan hedelmällisyysruokien joukkoon. Punaisen lihan syöntiä tulisi rajoittaa ja rasvaisia maitotuotteita tulee nauttia kohtuudella.

Myös paino ja stressi saattavat vaikuttaa ihmisen hedelmällisyyteen. Kerroimme taannoin, että siittiöt ovat sitä vähälukuisempia, hitaampia ja epäsäännöllisemmän muotoisia mitä enemmän mies nauttii viikossa alkoholia. Neljäkymmentä alkoholiannosta viikossa nauttineiden miesten siemennestetuotanto laskee peräti 33 prosenttia.