Kahvi todella kaunistaa – näin vaikuttaa kosmetiikassa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kahvi on aamuisin monien kaipaama pieni piristys, joka saa väsyneenkin aamun käynnistettyä hieman kivuttomammin. Kahvin sisältämällä kofeiinilla on myös piristämisen lisäksi muita hyviä vaikutuksia, minkä vuoksi sitä kannattaakin etsiä esimerkiksi tietyistä ihonhoitotuotteista.

Kofeiini helpottaa Women’s Health -lehden mukaan tulehduksia ja hillitsee punoitusta, minkä vuoksi kannattaa suosia sellaisia silmänympärysvoiteita, jotka sitä sisältävät. Kofeiinipitoiset voiteet toimivat hyvin sekä tummille silmänalusille että kuivalle ja ärtyneelle iholle silmän ympärillä.

Kofeiinin antioksidantit auttavat ihoa korjaamaan auringon aiheuttamia vahinkoja ihossa, minkä vuoksi kofeiini sopii myös vartalovoiteisiin. Kofeiini vilkastuttaa myös pintaverenkiertoa, minkä vuoksi se voi siloittaa ihoa ja saada myös shampoon ainesosana hiuspohjan aktivoitumaan niin, että hiukset kasvavat nopeammin.