Tästä mallia perheenisille! Mies luo satuhahmoja poikansa lautaselle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sanotaan, että ruoalla ei saisi leikkiä. Leikkiminen on kuitenkin monien vanhempien mielestä varmasti sallittua siinä tapauksessa, että sen avulla saa lapsen syömään lautasensa tyhjäksi. Eräällä perheenisällä on taito muuttaa ruoka erilaisten hahmojen näköisiksi ja hän käyttääkin sitä ovelasti hyödykseen.

Jacob’s Food Diaries -kanavalla perheenisä julkaisee kuvia hauskoista annoksista ja lautasista, joissa nähdään ruoasta tehtyjä hahmoja. Australiassa asuva isä oli huomannut, että hänen poikansa Jacob syö kasvikset lautaselta hymyssä suin kun niistä on tehty jokin tuttu ja hauska kuva. Tämän jälkeen isä jatkoi kuvien tekemistä pojan lautasille ja tuli siinä koko ajan vain paremmaksi ja paremmaksi.

Lautasilla näkyvät hahmot ovat monille tuttuja animaatioista, sarjakuvista ja elokuvista, joista myös taiteilijan poika Jacob pitää. Tutut hahmot saavat pojan innostumaan ruoasta ja syömään lautasensa tyhjäksi, mikä innostaa isääkin keksimään aina lisää hauskoja ateriakuvia pojalleen.