Kylie Minogue täyttää 48 vuotta – haluaa nyt lapsia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Kylie Minogue uusi rakkaus Joshua Sasse on 20 vuotta laulajaa nuorempi. 48-vuotias Kylie ja 28-vuotias Joshua astuvat avioon ensi kuussa Italiassa. He yrittävät myös saada jälkikasvua perheen perustamista varten.

Kylie Minogue on aina aiemmin keskittynyt elämässään enemmän uraan kuin perheeseen. Nyt nainen on kuitenkin aikeissa asettua aloilleen ja saada lapsia yhdessä rakastamansa miehen kanssa. Joshua Sassella on kaksivuotias poika edellisestä liitostaan.

Laulaja hehkutti jo viime syksynä, että hänen elämänsä on tulvillaan rakkautta ja hän on onnensa kukkuloilla. Myös Joshuan on kerrottu olevan todella onnellinen popparin kanssa ja hän on kertonut kavereilleen tulevasta avioliitosta innoissaan. The Sun uutisoi molempien perheiden ja ystävien olevan onnellisia pariskunnan rakkauden vuoksi.