Tällainen käytös tekee miehestä kiinnostavan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Psykoterapeutti Matt Dempsey teki yhdessä BuzzFeed-sivuston ja erään miesnäyttelijän kanssa testin, jonka avulla Dempsey halusi selvittää millainen maskuliinisuus kiinnostaa tämän päivän nuoria aikuisia. Kävi ilmi, että erittäin maskuliininen käytös ei vetänytkään naisia niin paljon puoleensa kuin hieman feminiinisempi ja avoimempi käytös.

Testissä miesnäyttelijää kuvattiin baaritiskillä. Mies esitti saman tilanteen kaksi kertaa, mutta antoi kummassakin erilaisen kuvan itsestään. Toisessa versiossa mies oli hauska, avoin ja vähemmän maskuliininen. Toisessa versiossa mies oli etäinen, vaikuttava, itsevarma ja elekieleltään maskuliinisempi.

Moni voisi varmasti ajatella, että maskuliininen ja mystisempi mies kiehtoisi naisia enemmän puoleensa. Kävi kuitenkin ilmi, että feminiinisempi mies sai enemmän kannatusta. Muutamaa naista etäinen mies kiinnosti jahtaamisen ja haasteen vuoksi enemmän, mutta avoin ja suurieleisempi mies vei kuitenkin testiryhmän silmissä voiton.