Tältä Futurama näyttäisi ihmisiltä näyteltynä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Matt Groeningin luoma Futurama ei koskaan tavoittanut Simpsonien kaltaista suosiota, mutta animaatiosarjalla on oma vannoutunut fanikuntansa. Sarjassa seurattiin nykyajasta kotoisin olevan lähetin, Philip J. Fryn edesottamuksia 3000-luvun New Yorkissa.

Futuraman viimeinen jakso esitettiin vuonna 2013, mutta nyt sarja on saamassa jatkoa fanien toimesta. Fan-o-rama -niminen fanielokuva on toteutettu animaation sijaan näyttelijöiden ja voimin.

Fan-o-raman traileri on nyt katsottavissa Youtubessa. Sen perusteella tekijät ovat onnistuneet maskeerauksen ja maskien avulla toteuttamaan tosielämän versiot sarjan erikoisista hahmoista hämmästyttävän hyvin. Lopputulos on niin onnistunut, että toisinaan hahmot näyttävät jo häiritsevänkin omituisilta.

Uusimmat