Rob Kardashian parantui diabeteksesta – yksinkertainen muutos auttoi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Masentunut, lihonut ja diabetekseen sairastunut Rob Kardashian oli vielä vuosi sitten kaikkea muuta kuin glamourista ja jetset-elämästä nauttivat perheenjäsenensä. Nyt rakastunut mies kertoo selättäneensä diabeteksen noudattamalla lääkärinsä ohjeita.

Rob Kardashian toimitettiin viime vuoden joulukuussa sairaalaan diabeteksen vuoksi. Lääkärit varoittivat miestä, että hänen on aloitettava terveellisemmät elämäntavat tai hänen henkensä on vaarassa. Nyt mies on julistanut, että terveellinen ruokavalio ja kuntoileminen ovat tehneeet tehtävänsä – hänen ei tarvitse enää syödä lääkkeitä kakkostyypin diabetekseen.

Miehen muutos parempaan alkoi hänen aloitettua seurustelun glamourmalli Blac Chynan kanssa. Pariskunta odottaa ensimmäistä lastaan. Lääkärit ovat onnellisia Robin saavutuksesta, mutta muistuttavat, että diabetes voi palata vääränlaisella elämäntyylillä, TMZ uutisoi.

Uusimmat