Tiede paljasti: Nämä 10 ihmistyyppiä pettävät eniten

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet aiemmin, että ihmisten dopamiinin, eli mielihyvähormonin tarve on määritelty geeneissä. Puolet ihmisistä omaavat pidemmät geenin alleelit, jotka johtavat henkilön herkemmin pettämään tai käyttäytymään tuhoisasti elämässään. Toisin sanoen kaikki eivät välttämättä pysty kontrolloimaan pettämishalujaan ja sortuvat aina pettämään.

Tilastojen valossa on nyt listattu kymmenen muuta piirrettä, jotka vaikuttavat syrjähyppyjen tekemiseen. Mielenkiintoista on muun muassa se huomio, mkäli henkilön ikä päättyy numeroon yhdeksän, päätyy hän todennäköisemmin vieraaseen sänkyyn. Puolisoita pettävät eniten 29, 39, 49 ja 59-vuotiaat.

Pitkät miehet ajautuvat lyhyempiä kavereitaan herkemmin pettäjän tielle. Myös musiikkimaulla on väliä, sillä rokin ystävät eivät välttämättä ole yhtä uskollisia kuin poppia kuuntelevat toverit. Pettäjäsivusto Ashley Madisonin mukaan eniten salaista naisseuraa hakevat IT-alalla työskentelevät miehet. Myös kansalaisuudella on väliä, sillä Ranskassa suoritetaan eniten syrjähyppyjä.

Shoppailuaddiktit naiset ovat tutkimusten mukaan enemmän taipuvaisia pettämään. Mikäli naisen ammattina on opettaja, saattaa hän hakea seuraa jopa pettäjille tarkoitetusta treffipalvelusta. CheaterVille.comin suorittaman kyselyn mukaan blondit naiset pettävät eniten.

Peräti 42 prosenttia pettäjistä oli vaaleahiuksisia, kun mustilla kutreilla varustetuista naisista samaan sortui vain 11 prosenttia. Myös sosiaalisessa mediassa vietetty aika paljastaa usein pettäjät, sillä yksi tutkimus todistaa Twitterin käyttäjien sortuvat kiellettyihin seikkailuihin muita enemmän.