Lontoon metromatkustajat kyllästyivät mainoksiin – seurauksesta nettihitti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Erilaisia tavaroita ja palveluja kaupittelevilta mainoksilta on mahdotonta välttyä julkisilla paikoilla etenkin suuremmissa kapungeissa liikkuessaan. Lontoon metron Clapham Commonin asemalla tavanomaiset mainokset korvattiin kuitenkin taannoin kissojen kuvilla.

Tempauksen taustalla on Citizens Advertising Takeover Service, eli CATs -järjestö. He hakivat Kickstarter-varainkeruupalvelussa rahoitusta hankkeelle, jonka myötä yhden metropysäkin mainokset korvattaisiin väliakaisesti kissojen kuvilla. Rahaa onnistuttiin keräämän 27.220 euron edestä.

– Yritimme kuvitella maailmaa, jossa julkiset paikat saavat sinut tuntemaan olosi hyvältä. Toivomme metroasemalla kävien ihmisten nauttivan siitä, että he voivat nähdä ympäröivän maailman hieman toisella tavalla, tempauksen takana olevaan Glimpse-kollektiiviin kuuluva James Turner kuvailee tiedotteessa.

Tempaus toteutettiin maanantaina 12. syyskuuta. Sen myötä Clapham Commonin aseman seiniä koristavatkin nyt kaupallisten tiedotteiden sijaan erilaisten kissojen kuvat. Kissat korvaavat perinteiset mainokset seuraavien kahden viikon ajan.

Kuva, jonka BBC News (@bbcnews) julkaisi